Janne J. M. Muhonen Tositarkoituksella

Teille, kaikki Suomen Aku Ankka -fanit

Ajattelin vihdoin ja viimein kirjoittaa jotain pientä jo varhaislapsuudessa alkaneesta Disney-sarjakuvaharrastuksestani, joka myös jatkuu edelleen. Kuten muistan aina tässä asiayhteydessä elvistellä, opin lukemaan jotakuinkin 4-5-vuotiaana ja siitä on suureksi osaksi kiittäminen Aku Ankka -lehteä - puhumattakaan lehteä lukemalla karttuneesta sanavarastosta. Keskeisimpien hahmojen henkilöhistorian tietäminen ulkomuistista on "ankisteille" itsestäänselvyys ja itse olen näin aikuisiällä keskittynyt tunnistamaan lukemistani sarjakuvista niiden taiteilijat maneereineen ja tyyleineen.

Monien taiteilijoiden piirrostyyleissä on selkeitä yhtäläisyyksiä, jotka selittyvät joissain tapauksissa sillä, että osa nuoremmista toimi uransa alkuvaiheessa jonkun vanhemman konkarin tussaajana. Tussaaminen tarkoittaa sarjakuvataiteessa esim. lyijykynällä piirretyn kuvituksen "puhtaaksipiirtämistä" taiteilijan hahmottelemia linjoja pitkin tussilla tai siveltimellä. Juuri piirrosjäljissä on piirtäjänsä valitseman tekniikan osalta kiehtovia ja kuvituksen eläväisyydelle lisäboostia antavia nyansseja, jotka auttavat tunnistamaan, kuka on teoksen takana, liittyen lähinnä piirrosjäljen vahvuuteen eri kuvioissa.

Tällaisesta mainittakoon esimerkkinä vielä tänäkin päivänä aktiivinen ja suomalaisittain Aki Kaurismäen "Mies vailla menneisyyttä" -klassikkoelokuvan Kari Korhosen avulla Aku Ankka -sarjakuvaksi sovittaneena tunnettu italialaismaestro Giorgio Cavazzano. Cavazzano toimi alkuun serkkunsa Luciano Capitanion apulaisena ja myöhemmin itselleni merkittävimmän italialaisen Disney-taiteilijan (sekä käsikirjoittajana että piirtäjänä), Romano Scarpan, tussaajana. Yhteistyö näkyy selvästi Cavazzanon varhaisimmassa tuotannossa.

Toinen esimerkki on espanjalaisen Josep Tello Gonzalesin aikanaan perustama sarjakuvastudio, jonka Mikki ja Hessu -painotteisen tuotannon tekijäksi ilmoitettiin alkuaikoina vain studion nimi, Tello Team. Gonzalesin palkkalistoilla työskenteli sittemmin ja täysin oikeutetusti omalla nimellään itseään tunnetuiksi tehneet sekä myös tyyliltään itse Gonzalesista verrattomasti erottuvat Antoni Bancells Pujadas, Ignasi Calvet Estéban ja Tino Santanach Hernandez.

Eri hahmojen piirrostekniikkaan tai pikemminkin -tekniikkoihin tutustumalla huomaa kohtalaisen vähällä vaivalla sen, kuinka erilaiset piirrostyylit tarttuvat tuoreempiin taiteilijoihin. Pedantin, suorastaan "donrosamaisen", yksityiskohtaisella ja eläväisellä tyylillään edukseen erottuvan Cèsar Ferioli Pelaezin tyyliä mukailevat ilmiselvästi muutamat muut eteläisestä Euroopasta kotoisin olevat taiteilijat, kuten Xavier Vives Mateau ja naispiirtäjien ehdoton ykkönen Maria José Sánchez Núñez.

Myös osa Miguel Fernandez Martinezin sekä José Ismael Escandell Mengualin kultaiselta 90-luvulta peräisin olevasta tuotannosta aiheuttaa allekirjoittaneellekin tunnistamisvaikeuksia yhdessä Feriolin tai Mateaun kesken. Toinen otsasuonten kipunointia aiheuttava parivaljakko on José Maria Millet Lopez sekä Juan Torres Perez. Sen sijaan Santiago Scalabroni Ceballoksen ja selkeästi vaikutteita enemmän Daniel Brancasta imeneen piirrosjäljen erottaa vaikka unissaan.

Toinen alueellinen huomioni keskittyy läntiseen Keski-Eurooppaan ja piirtäjiin, kuten Heymansin veljekset Mau ja Bas, Mark de Jonge, valitettavan niukasti Suomessa julkaistuksi tullut Jan Gulbransson, Ben Verhagen, Freddy Milton ja viimeisimpänä, mutta kaikkea muuta kuin vähäisimpänä erään Carl Barksin Sudenpennut-käsikirjoituksia piirtänyt ja Don Rosan sekä Marco Rotan ohella yhtenä Barksin manttelinperijöistä pidetty Daan Jippes, joka on muuten tunnettu oivallisesta taidostaan mimikoida muiden taiteilijoiden tyylejä.

Korostan, että tarkoitin yllä minulle henkilökohtaisen Aku-kultakauden, eli 70-, 80- ja 90-luvun ajan sarjakuvia, eli kutakuinkin sen ajan, jonka johtavin Aku-taiteilija oli Barksinkin syvästi arvostama Victor José Arriagada Ríos, tuttavallisemmin Vicar. Moni kyseistä aikakautta myöhemminkin piirtänyt taiteilija on lisäksi vaihtanut tyyliään huomattavasti. Paraatiesimerkkinä Cavazzano ja 90-luvulle tultaessa mielestäni myös Massimo de Vita ja Aku Ankka -lehden sivuilta Aku Ankan Taskukirjoihin tarinoita piirtänyt siirtynyt Pujadas.

Sen lisäksi, kuten alkaa ehkä tässä vaiheessa käydä ilmi, tämä kirjoitus ei ole pelkkää ankkavaari Barksin ylistämistä, koska sen ovat tehneet lukemattomat toimittajat lukemattomia kertoja minua paremmin ja halusin alun alkujaankin kiinnittää huomiota jokseenkin tuntemattomampiin taiteilijoihin.

Seuraavassa kauemmaksi historiaan kurkistavassa osuudessa puhutaankin taiteilijoista, joista ei heidän aktiivivuosinaan ollut lukijoilla harmainta aavistustakaan. Aina 70-luvulle saakka Disney-yhtiö sekä kustantamot pitivät tiukkaa linjaa sen suhteen, ettei tekijöitä kerrottu. Vaikka typerinkin lukija huomasi 50-luvun, eli ensimmäisissä suomalaisissa Aku Ankka -lehtien tarinoissa keskinäisiä tyylieroja (verraten vaikkapa Riley Thomsonia tai Frank McSavagea Barksiin), julistettiin kaiken olevan yksinkertaisesti Walt Disneyn käsialaa.

Tämä oli käsittämättömän epäoikeudenmukainen linja, joka kertoo kaiken olennaisen piirtäjien asemasta tuolloin: hän oli työntekijä eikä taiteilija.

Tästä "kärsi" sarjakuvauransa jo 40-luvulla aloittanut Barkskin, joka tosin saavutti ansaitsemaansa mainetta vanhemmalla iällä lopetettuaan jo aktiiviuransa sarjakuvataiteilijana ja alettuaan laatia klassikkoteoksiinsa perustuvia sekä henkeäsalpaavan upeita öljyvärimaalauksia sekä jokusen erityisesti luontoarvoja puolustavan Sudenpentu-käsikirjoituksen, joita siis piirsi etenkin Daan Jippes (lukusuosituksena "Kun Jyskyvuori järisi").

Huomattavan monelta kutakuinkin saman aikakauden uranuurtajalta on jäänyt vastaava huomio saamatta.

Vai kuinka tuttuja teille ovat noin niin kuin Barksin tunnettavuuteen verrattuna Antoni Gil-Bao (tärppinä kaikki Matami Mimmi ja Iso Paha Susi -tarinat, 5/5), Ed van Schuijlenburg (tärppinä vanhat Hiawatha-sarjikset), hupsuttelija Al Hubbard (tärppitarinana ei enempää eikä vähempää kuin "101 Dalmatialaista" -elokuvan sarjakuvasovitus!) tai Daan Jippesin tavoin jokusen Barksin käsikirjoituksen kuvittanut John Carey (tärppinä "Vesistönsuojelua"-niminen Sudenpentuseikkailu)?

Kuinka käsikirjoittaja Carl Fallbergin kanssa mukaansatempaavan jännittäviä Mikki ja Hessu -tarinoita piirtänyt Paul Murry (tärppeinä "Mereen vajonnut kaupunki" sekä "Mikki Hiiri ja junanryöstäjät"), kaikkien mahdollisten hahmojen suvereeni hallitsija Akusta Mikkiin ja Isoon Pahaan Suteen, Jack Bradbury, huikean tuottelias, omaperäinen ja Bradburyn tavoin useita hahmoja taitanut ja hauskoja sivuhahmojakin luonut Tony Strobl?

Entäpä Tanskan Barksiksi enemmän tai vähemmän vakavasti tituleerattu, mutta takuulla omaperäinen ja kaikista muista erottuva Adrian Sørensen, Mummo Ankka -hupailuissa kunnostautunut Hans Hjodorf, 70-luvun alun Aku Ankka -lehtien kansitaiteesta pääasiassa vastannut Nils Rydahl tai Isoa Pahaa Sutta piirtäneet Gil Turner ja Ken Champin?

Mitenkäs Pepi-lyhytsarjakuvien mestarit Chuck Fuson, Bob Grant ja Mike Asten, Tiku ja Taku -sarjoilla ihastuttanut Harvey Eisenberg sekä jälleen monen monia hahmoja piirtäneet todelliset uranuurtajat Kay Wright, Pete Alvarado ja Phil DeLara?

Teksti etenee näemmä äärimmäisen epäkronologisessa järjestyksessä, mutta annettakoon tässä kohden tilaa muutamalle erityismaininnan arvoiselle taiteilijalle. Ensimmäiseksi mainittakoon minulta "Takametsän Don Rosa" -lempinimen saanut Julio Antonio Ramos Poquí, jonka piirrokset vilisevät pikkutarkkoja yksityiskohtia erityisesti, mitä tulee Takametsän luonnon kuvaamiseen. Myös itse sarjishahmojen mittasuhteet ja anatomia ovat kuin matemaattisen tarkkoja.

Minulle rakkaimmat ja lähinnä aiemmin mainittujen Vicarin, Daniel Brancan sekä Tino Santanach Hernandezin piirtämät Aku-sarjat sijoittuvat 80-90-luvuille ja käsikirjoittajina parhaimmissa toimivat lähinnä Tom Anderson ja Jack Sutter. Edelleen ne parhaat sarjat ovat maanläheisiä ja sijoittuvat Ankkalinnaan, eivätkä suinkaan populaarikulttuurissa yleisesti ottaenkin vierastamiini mahdottomiin ympäristöihin, kuten ulkoavaruuteen tai historiaan aikakoneen välityksellä.

Aku ja pojat touhuamassa (= koheltamassa) jotain arkisessa miljöössä on minulle mieluisinta eskapismia - sitä nimittäin sarjakuvilta haenkin. Hyvät Aku-sarjat, joissa on joku avaruusseikkailun elementti mukana, ovat hyvin harvassa. Yksi parhaista on Kari Korhosen käsikirjoittama ja Santanachin piirtämä "Mustan matkalaisen varjo", jossa siinäkin sentään pysytellään Maan kamaralla.

Lisäksi ei tietenkään voi jättää mainitsematta Don Rosaa, jonka Roope Ankan Elämä ja teot -eepoksesta, samoin kuin muutamista muistakin sarjoista, saa irti kaiken lukemalla mahdollisimman tarkkaan Barksin pitkiä sarjoja, joista Don Rosan tuotanto kuhisee nerokkaita viittauksia.

Mainittakoon Barksin tarina "Kulmikkaat munat", josta on viittaukset suorassa jatkokertomuksessa "Andien kutsu" sekä aiemmin mainittuun Roope-elämänkertaan kuuluvassa osassa "Julma maa". Andien kutsun alkupäässä Ankkojen kulkiessa lentoasemalla istuu taustalla rivissä Barksin klassikoista tuttua väkeä: Junttapurin Maharadza, Simppu Sininen, brutopialainen poliitikko, Lipi Luikuri ja Kroisos Kehupää.

Samoin "Kultainen kypärä", jonka jatkumona toimii Don Rosan "Kolumbuksen kadonneet kartat". Samoin Barksin sarjat "Roope-setä tahtoo muskottiteetä" sekä "Kielletty laakso", joihin perustuu Don Rosan "Pako Kielletystä laaksosta".

Olipa fanituksen kohde mikä hyvänsä - urheilulaji, kirjailija, tv-sarja tai sarjakuvataiteilijat -, on aina tapana kysellä, kuka on kenenkin mielestä paras, tai mikä on esim. kolmen parhaan keskinäinen järjestys. Minä en lähde edes yrittämään moista paremmuusjärjestykseen asettamista. Syitä on muutamia.

Kullakin piirtäjällä on hallussa Disneyn eläinmaailmasta hahmoineen jokin osa-alue, josta laatii tai on laatinut enimmäkseen tarinoita. Esimerkkeinä José Cardona Blasi ja Aku (sekä Roope, pojat, Iines, Hannu, Milla jne), Carson Van Osten ja Mikki (sekä Minni, Hessu, Polle, Heluna, Mortti, Vertti, Pluto jne), Jorge David Redo ja Veli Kani (sekä Pupu Söpö, Veli Nalle, Veli Mikko) tai Jorge Ginés ja Iso Paha Susi (sekä Pikku Hukka, kolme pientä porsasta, Nalle, Elviira jne).

Näiden vertailu keskenään ei tunnu mielekkäältä. Korkeintaan olisi mielekästä vertailla keskenään niitä piirtäjiä, jotka ovat kaikki profiloituneet juuri tiettyihin hahmoihin. Sama juttu musiikin kanssa. Ei ole mielekästä yrittää laittaa paremmuusjärjestykseen täysin eri genrejä edustavia artisteja.

Jos yksittäisiä sarjakuvia alkaakin arvioida kokonaisuutena, eli ottaa huomioon myös kunkin tarinan juonen, on oma roolinsa juuri kokonaisuutta arvioidessa käsikirjoittajalla, joka toisaalta voi myös olla piirtäjä itse. Mielipiteitä jakava William Van Horn esimerkiksi on itse käsikirjoittanut lähes kaikki piirtämänsä sarjat. Tämäkin tekee taiteilijoiden keskinäisestä vertailusta hankalaa.

(Tähän väliin muuten lukusuosituksena Van Hornin piirtämä ja Barksin ansaituilla eläkepäivillään käsikirjoittama jännäri "Hevostellen halki historian".)

Lopulta moni toisista eroava taiteilija on itseäni miellyttävä juuri omalla tavallaan. Yksi kultaisen ajan suosikeistani saakoon esimerkinomaisesti näin loppuun erityismaininnan ja hän on Jose Colomer Fonts. Persoonallinen tyyli, jota ei voi sekoittaa keneenkään toiseen (tärppeinä kaihoisa "Maailma unholaan jääköön" sekä kuumottava "Lentävä Kostaja").

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset