Janne J. M. Muhonen Tositarkoituksella

"Kuka kissan häntää nostaa..."

  • Piksu © Janne J. M. Muhonen
    Piksu © Janne J. M. Muhonen
  • Viivi © Janne J. M. Muhonen
    Viivi © Janne J. M. Muhonen

Havaintoni mukaan monet kirjoittajat, jotka osallistuvat vakavamielisempään yhteiskunnallis-poliittiseen keskusteluun Puheenvuoron puolella, laativat tänne Vapaavuoroon mielenkiintoisia tekstejä myös harrastuksistaan tai mielenkiinnon kohteistaan. Mielenkiintoisia sikäli, että myönnän olevani utelias tietämään, mitä kunkin sinänsä kiinnostavan personaan ideaaleihin, harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluu.

Mietin, mistä itse kirjoittaisin, koska minullakin on muutamia spesialiteetteja ja yksinkertaisesti nautin kirjoittamisesta. Etenkin näin kesälomalla siihen on hyvin aikaa. Pelkästään kirjoittamisesta, joka on selvästi aikaavievin harrastukseni, ei oikein löydy asiaa kerrottavaksi. Samoin ei musiikistakaan, joka taas on pitkäaikaisin vakava harrastukseni.

Hieman ehkä kuriositeetin puolelle menevistä mielenkiintoni kohteista ydinaseiden ja -kokeiden historian tuntemus on pahasti ruosteessa (Tsar Bomba räjäytettiin joko 30. tai 31. lokakuuta 1960 - ei voi enää muistaa, enkä sorru lunttaamaan), koska en ole aiheesta aikoihin lueskellut (kiinnostus ja perehtyminen alkoi 14-vuotiaana), ja lager-oluista puhuminen taas aiheuttaisi pahansuoville väistämättömän assosiaation nurkkapubin kaljaveikkoihin.

Vaan äsken kävelyllä ollessani sen keksin. Kaksi rakasta karvaturriamme, joista kuvat ohessa. Rodultaan molemmat ovat ragdolleja, jotka tunnetaan myös harrastajien keskuudessa räggäreinä tai suoraan englannista käännettynä räsynukkeina. Olen toisinaan vitsaillut olevani kahden kissan osaomistaja, kun on lemmikkieläimistä kyselty. Ainakin uskallan laskea kissan omistamisen ja hoitamisen harrastukseksi, koska olen perehtynyt asiaan jokseenkin paljon.

Tosiasiassahan molemmat yksilöt ovat vanhempieni maksamia ja lisäksi rekisteröity äitini nimiin, mutta ovat silti meidän neljän - minun, sisareni, äitini ja isäni - yhteisiä, joiden hoitoon ja ylläpitoon olemme vajaan kymmenen vuoden aikana ottaneet kaikki osaa.

Esitelläänpä asianosaiset tarkkoine tietoineen, mitä väritykseen, rotuun ja sukupuoleen tulee. Rotueläinten ristimänimet ovat kieltämättä hieman korneja, mutta toisaalta taas kivoja. Dollicious on kissalan (vrt. kenneli) nimi ja se sijaitsee Nokialla. Kissat eivät ole kuitenkaan ainakaan minun tietääkseni toisilleen mitään sukua ja kerran kävin niiden sukutauluja läpi tämän selvittääkseni.

RAG b 03 Dollicious Picaro Adorable (Pico, Piksu) s. 24.7.2003, suklaanaamio bicolour -uros.

Pico on uroksena huomattavasti isokokoisempi kuin Viivi ja turkkikin sillä on reilusti tuuheampi. Nämä erot ovat rodulle tunnusomaisia - samoin kuin kiilamainen pää ja etukumara asento, joka johtuu hieman lyhyemmistä etu- kuin takajaloista. Muistuttelen, että ragdoll-rotuinen uroskissa kantoi ainakin joskus maailman isokokoisimman (painon mukaan) kotikissan titteliä, mutten ole aivan varma, onko ennätys vielä sen vai erään Maine Coonin hallussa. Muutoinkaan en ole koskaan nähnyt näyttelyissä yhtä isoja ragdolleja kuin cooneja.

Vaikka Pico saattaa vaikuttaa jonkun mielestä ylipainoiselta, ei se sitä ole (paino n. 6,2 kg ja pysynyt samana monta vuotta). Sen paksu turkki tekee tepposet ja vertailun vuoksi juuri isokokoisimmat kotikissat ovat siellä 15 kg hujakoilla, eli painavat yli kahden Picon verran...

Mainitsemisen arvoista on se, että kun Pico tuli meille syksyllä 2003, oli se pieniä vain hieman tummempia läikkiä lukuun ottamatta valkoinen ja rodulle tunnusomainen naamiokuviointi alkoi kehittyä noin vuoden iästä alkaen. Tämä ei toki ole harvinaista sen paremmin kissoille, joillekin koiraroduille kuin muillekaan kotieläimille, joilla on joku tietty, tunnuksenomainen, väritys.

Picon turkki on lähes täydellinen sekä tuuheudeltaan että väritykseltään. Ainoa pikkujuttu on värivirhe toisessa korvassa, jonka vuoksi se ei ole näyttelykelpoinen.

Mitä luonteeseen tulee, on Pico näistä kahdesta ehdottomasti sosiaalisempi ja jollain tapaa läheisempi. Pico tulee usein naukuen luokse, hyppää sohvalle viereen, puskee ja kehrää, saattaa jopa käydä minun tai parhaaksi kamukseen käyneen vaimoni jalkaterien päälle makaamaan kerjätäkseen rapsutuksia. Kovin pelokas Pico kuitenkin on kovia ääniä kohtaan.

Ainakin ragdolleissa (pitäisi joskus jaksaa perehtyä, meneekö homma näin muidenkin rotujen osalta) ihmisille luovutettavat kissat jaotellaan karkeasti kolmeen kategoriaan, joiden mukaan menevät hinnatkin: "normi"kissat, kuten Pico, näyttelytason kissat, kuten Viivi ja kaikkein kalleimpina siitoskissat.

Ragdollien väritykset jaotellaan muutamien muiden ns. naamiokissojen tavoin kolmeen ryhmään: colourpoint, bicolour sekä mitted, ja värivariaatioita taas ovat ruskea/suklaa, sininen, kerma, lila ja kilpikonna. Mitä olen näyttelyissä käynyt ja näyttely- sekä kissaloiden kuvia katsellut, näistä syntyy aikamoisen komeita yhdistelmiä!

Esimerkiksi kermanvärinen colourpoint, eli naamiokuvio sama kuin Picolla, mutta tummien sävyjen sijaan beigenkermainen väritys, sopii mielestäni ihanasti naaraskissoille.

Kuka onkaan verhon numero kaksi takana?

RAG a 04 Dollicious Winter Dream (Viivi, Viiveli) s. 6.12.2004, sininaamio mitted -naaras.

Jossain vaiheessa meistä alkoi tuntua siltä, että koska me olimme kaikki päivät pois kotoa (minä, isä ja äiti töissä, siskoni koulussa), saattoi Pico tuntea olonsa apeaksi ollessaan yksin. Toisaalta taas olimme miettineet heti alun alkujaankin, että kunhan ensimmäinen katti ollaan saatu asetettua taloksi (sisäsiistejähän nämä ovat olleet jo heti tullessaan), hankimme sille seuraa.

Näin syntyi päätös olla jälleen yhteydessä Nokialle ja kävimmekin alkuvuodesta 2005 moikkaamassa Viiviä ensimmäisen kerran, kun pentue oli itsenäisyyspäivänä syntynyt. Tällöin se ei kuitenkaan ollut vielä edes luovutusiässä ja käytiinkin hakemassa vasta alkukeväästä. Varsinaisia odotuksia kahden kissan suhteen minulla ei ollut, mutta muistan kuitenkin kissojen ensimmäisen kohtaamisen.

Pico ei tavastaan poiketen lähtenytkään karkuun kotitalomme eteiskäytävästä meidän tultua vaan jäi kyhjöttämään paikoilleen ja katselemaan, kun kantokoppa laskettiin lattialle. Isä tai äiti avasi luukun ja pikku-Viivi kömpi ulos peittojen seasta katselemaan uutta elinympäristöään. Kuten olisi saattanut arvata, Pico kavahti näkyä ensin, "puhalsi" (muut kissaihmiset ymmärtävät, mitä tarkoitan) ja meni loitommalle.

Tätä ei kuitenkaan kestänyt montaakaan päivää ja jo ennen kuin Viivi ehti vuoden ikään, Pico kunnostautui suorastaan isällisesti pesemään siltä korvantaustat niiden pötkötellessä vierekkäin. Sellainen huono puoli tällä vain on, että pesutalkoot päättyvät pienille nyrkkihippasille. Nykyäänkin tätä siis käy aina välillä - veikkosten ollessa 9- ja 8-vuotiaat.

Mitä Viivin luonteeseen tulee, on se ainakin minun mielestäni Picoa jonkun verran etäisempi ja itsenäisempi, eikä lähesty oma-alotteisesti kuin tiettyinä vuorokaudenaikoina - nimittäin keskellä yötä tai varhain aamulla, naukuen ja kehräten. Viivikin säikkyy kovia ääniä ja aivan erityisesti imuria, joka on oikeastaan omituista, vaikka kahdeksan ikävuotta on mittarissa ja kotona kuitenkin imuroidaan jatkuvasti.

Sylissä pidettäessä Viivi on huomattavasti rennompi ja olemukseltaan jollain tapaa Picoa rennompi, muttei kuitenkaan yhtä ihmisläheinen. Paitsi silloin öisin. Toisinaan Viivikin kuitenkin tulee oma-alotteisesti etenkin äidin kainaloon ja käpertyy sinne lepäämään. Molemmat ovat mahdottoman kovia nukkumaan, mutta Viivi on siinä hommassa näistä kahdesta etevämpi. Oman arvioni mukaan Viivi on kuitenkin vastapainoksi leikkisämpi.

Ensi kuussa juhlitaan siis Picon pyöreitä vuosia, ellei jotain käy hullusti. Picon emo nimittäin kuoli vain parin-kolmen vuoden ikäisenä munuaissairauteen, jollaista Picollakin joitain vuosia sitten epäiltiin. Ei ole mikään salaisuus, että rotueläimet elävät pääsääntöisesti sekarotuisia, eli kissojen tapauksessa maatiaisia, lyhyemmän aikaa ja tämän itsekin valitettavasti tiedostan. Rotukissojen omistaminen ei muutoinkaan ehkä ole harvinaista mutta epätavallista.

Kissan rooli on tavanomaisimmin ollut maaseudulla navetassa tai ulkona metsästämässä ja korkeintaan talvisaikaan uuninpankolla loikoilemassa. Täten olen melko varma siitä, että monet ihmettelevät sitä, miksi joku ostaa isolla rahalla rotukissan, jota ei edes oikein saisikaan päästää pihalle metsästyspuuhiin, kun kerta maatiaiskissanpentujakin luovutetaan veloituksetta jokaisen sanomalehden viikonloppunumeroiden ilmoituspalstalla.

Meitä (tai Jaana-äitinihän se kai päätöksen teki - toki meitä muita konsultoiden) sen sijaan miellytti kissoista luettuamme ragdoll-rodun luonnetyypin, eli ylenpalttisen seurallisuuden ja leikkisyyden kuvaus sekä tietenkin ulkonäkö. Kaikki nämähän ovat tietenkin makuasioita ja edelleen (rotu)kissoihin elämäni varrella melko paljon perehdyttyäni eri rotujen luonnetyyppikuvauksissa on verraten vähän eroavaisuutta.

Tämän enempää mielekästä kerrottavaa en oikein keksi. Siivosin muutenkin ennen julkaisua tekstistä puolenkymmentä kappaletta, jotka käsittelivät lähinnä joitain yksittäisiä, meille tärkeitä ja hassuja, tapauksia kissojemme kanssa tai vastaavasti jotain turhaa yleistietoa kissasta ja sen hoitamisesta.

Hoitomenetelmien oikeaoppisuudesta syntyy muutenkin helposti erimielisyyttä, eivätkä kaikki sovi jokaiselle kissalle. Kas kun meidän yksilömme esimerkiksi ovat puolipitkäkarvaisia.

Loppuun itse keksimäni aforismi: kissan kiintymystä ei saada - se ansaitaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Meillä on perheessä allergiaa, joten kissat eivät oikein sovi (siksi on kilpikonna, joka juuri kävi äsken vähän varpaitani nykimässä). Mutta jos sopisivat, toinen iso kissa kuulostaa kiinnostavalta rodulta (karvattoman kissan pennunkin olen kerran nähnyt; yllätti eloisuudellaan positiivisesti).
http://www.mainecoon.fi/maine-coon

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Maine Coonit ovat harvinaisen isokokoisia kyllä. Joku nokkela voisi kuvitella, että kyseessä on Stephen Kingin suosikkirotu.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pico on kiva kissannimi ehkä viehättää koska olen tuntenut Pikko-koiran. Minulla on pieni painotuote, kotieläintemme suomenkielinen nimistö, julkaistu 101 vuotta sitten. Kissoille ei siinä ole omaa listaa koska nimistö on laadittu maanviljelijöitä varten, eikä kissoille kirjasen mukaan annettu nimiä. Pari nimeä on mainittu. Jussi, Matti, Mirri, Mikko, Martta, Miero, Mooses ja Raumalta Lolli, Tassu ja Mirre. Sioillekaan ei kirjan laatijan Heikki Ojansuun mukaan annettu nimiä, pari mainitaan mm Körsi. Lehmiä, sonneja, hevosia ja koiria on kutsuttu nimeltä, joita nimiä kirja luetteloi.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Meillä on sininaamioinen pyhä birma, joka muistuttaa melko paljon tuota ekan kuvan kattia. Väri ei ole ihan sama. Painoa birmalla on n. 3kg, joten paljon pienempi kisuli kyseessä. Luultavasti se on äänekkäämpi silti;)

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset