Janne J. M. Muhonen Tositarkoituksella

"City-cool", eli kuinka tulla toimeen kaupunkiympäristössä

"Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon." No ei aivan. Tämä kirjoitus on osoitettu tietämättömille ja toistaitoisille, ja on korvaamaton lyhyt oppimäärä kaupunkiympäristössä otsikon mukaisesti kohdattavissa vuorovaikutustilanteissa selviytymiseen. Vieläpä mahdollisimman jouhevasti. Tavoistani poiketen jaan tekstin muutamaan väliotsikkoon.

1) Kauppa

Kauppa on tilausajobusseilla suoritettujen rattoisien seuramatkojen sijaan paikka, josta ostetaan rahaa vastaan tarve-esineitä ja elintarvikkeita, eikä ole siis turistikohde. Ostoslista on hyödyllinen kauppaa kohti suunnatessa, sillä sen avulla sinun ei tarvitse viettää kyseisessä ostosparatiisissa tuntikausia koettaen miettiä, että mitä oikeastaan tarvitset. Myös riski ostosbudjetin romahduttaviin heräteostoksiin pienenee siinä sivussa suorastaan kätevästi.

Kauppojen, eli tarve-esineiden sekä elintarvikkeiden jälleenmyyntipisteen hyllyjen välit ovat keskimäärin metristä kahteen, joten on suositeltavaa, että pysäköit ostoskärrysi jotenkin harkitummin kuin poikittain keskelle kulkuväylää, mikäli sinulle sattuu pakottava tarve aprikoida tarkemmin sitä, ostatko Rainbown vai Doven ananastölkin.

Saisiko olla viipaleita, paloja vai murskaa?

Sijoittamalla ostoskärryt poikkiteloin kulkuväylälle estät sangen tehokkaasti kanssaihmisten asioinnin samaisessa kulutustavaroiden jälleenmyyntipisteessä. Samalla näytät heidän silmissään idiootilta, koska jo yksin tilanne, jossa myyntiartikkeleita pyöritellään käsissä yksi toisensa perään ja hintalappuja tuijotetaan kuin lehmät uutta veräjää, on koominen.

Sukulaisten kanssa on hyvä pitää yhteyttä aina silloin tällöin. Sitä ei toki käy kiistäminen. Kassajono on kuitenkin siihen toimintaan kaikkien kannalta epäsuotuisa hetki. Minun on äkkiseltään hankala kuvitella mitään sellaista tilannetta, jossa se pakottavista pakottavin tarve kertoa kevätterveiset Irma-tädille koettaa juuri siinä vaiheessa, kun on maksamassa koko viikon ruokaostoksia paikallisessa S-Marketissa. Ilman asiaankuuluvaa hands free -tarpeistoa lompakon onginta käsilaukusta olisi haastava ja lisäksi aikaavievä tehtävä jopa Harry Houdinille.

Kaikkein optimaalisin tilanne olisi toki sellainen, missä lapset saisi jätettyä kotiin tai jonkun sortin tallelokeroon kauppareissun ajaksi. Yleensä tilanteessa, jossa rasavillit liitävät pitkin kaupan käytäviä ja huutavat kuin sikaa teurastettaisi, ei voita kukaan. Lapset eivät saa mennä matalalentoa täysin vapaasti, äiti tai isä menettää viimeisetkin hermonriekaleensa ja kassalla asiointi on - jos suinkin mahdollista - aina vain nihkeämpää.

Kokeilepa tunkea samanaikaisesti pankkikorttia maksupäätteeseen ja äidinmaidonkorviketta puolivuotiaan Kerttu-Päivikin suupieleen, kun jutustelet puhelimessa Hertta-mummulle ilman hands free -settiä. Tilannetta säestävät Jori-Petteri ja Usko-Eevertti, jotka eivät malta sitten kerrassaan millään odottaa äidin maksutapahtumaa kassan välittömässä läheisyydessä vaan kirmaavat kuola suupielessä kohti lähintä ulko-ovea, joka myöskin uloskäyntinä tunnetaan.

Kaupan pihamaa parkkialueineen puolestaan aiheuttaa lukuisia tilaisuuksia menettää yhden perheenjäsenen, sillä minun havaintojeni mukaan turvaistuimesta tai lapsilukolla varustetun ajoneuvon oven takaa vapautettu pienokainen noudattaa usein toimintamallia "the devil is unleashed." Jopa keskimääräistä terävemmillä reflekseillä varustettu ja tasaista 20 km/h matkavauhtia ajoneuvoaan (parkkipaikan etsinnässä) kuljettava henkilö ei välttämättä kykene estämään letaalia yhteentörmäystä perseeseen ammutun karhun lailla ajoväylälle rynnistävän pennun kanssa.

2) Pikaruokala

Pikaruokala - tuo urbaanin ympäristön tehokkuuden kulminaatiopiste - merkityksineen kokee inflaation sillä hetkellä, kun asioimaan tulee ns. ensikertalainen. Vaikka jonottaminen tiskille kestäisi vain kotvasen varsinaisten ruokaravintoloiden puolituntisen sijaan, on jo sinäkin aikana kosolti aikaa miettiä, mitä tilaa, sillä kaikki tuoteartikkelit ovat varsin selvästi lueteltuina myyntipisteen välittömässä läheisyydessä.

Internet on kätevä kapistus, mikäli kyseisen ravitsemusliikkeen tarjonta ei todellakaan ole entuudestaan tuttua edes pääpiirteittäin. Tarkoitan tällä sitä, että Subwaystä ei toden totta saa minkään valtakunnan hampurilaisia ja Hesburger myy eioota lihapiirakoita tiedusteltaessa. Salaatti on salaattia ja leipä on tehty viljasta, eikä ektoplasmasta.

Suomi on verrattain turvallinen maa ja on äärimmäisen harvinaista, että maksuväline anastetaan asiakkaan kourasta juuri sillä hetkellä, kun hän ojentaa sitä myyjälle. Täten on jälleen suositeltavaa naarata se parhaimmassa tapauksessa almanakan kokoinen lompakko veskan perukoilta jo siinä vaiheessa, kun myyjä laskee ostoksia kassaan. Loppusumman tullessa tietoon ei siis tapahdu seuraavia asioita:

- Sanotaan puhelimessa toiselle, että "oota, mun pitää nyt maksaa, oon just nyt kassalla"

- Kaivetaan lompakkoa/luottokorttikoteloa/seteleitä/kolikoita taskusta/kassista/matkalaukusta/vaimon tai miehen rahapussista jne.

Ei ole keneltäkään pois jouhevoittaa erinäistä kaupungilla tapahtuvaa asiointia. Kaikki on kiinni omasta vaivannäöstä ja niin sanotusta pelisilmästä. Pohjimmiltaan kyse on tilanteiden ennakoinnista! Tämän luulisi olevan ihmisluonnon perusominaisuus.

Maaseudulla päin on nähdäkseni yleistä paheksua kaupunkilaisten kiirettä ja stressiä. Nämä ovat kuitenkin väistämättömiä tosiasioita, eivätkä kenenkään stressi-Erkin keksimiä tekosyitä oikeuttaakseen sen, että saa juosta ympäriinsä kuin päätön kana paskahalvauksen uhalla.

Minun ruokatuntini esimerkiksi kestää 30 minuuttia, +/- nolla. Jos myöhästyn lounaalta siksi, että minua ennen ruokalassa on syntyjä syviä pohdiskelevia ja lompakkonsa omaa huolimattomuuttaan hukanneita selviytymistaistelijoita, syntyy riski, että jatkan töitäni myöhässä ja saan sapiskaa. Tämä siitäkin huolimatta, että tekisin kaiken voitavani ja palaisin työpaikalleni juoksujalkaa. Niin ikään lääkäri- tai parturiajat ovat eksakteja. Emme elä Espanjassa, jossa asiat hoituvat manana, vaan Suomessa, jossa täsmällisyys on hyve.

3) Yleinen kaupunkiympäristö

Hieman aiempaa kaupassa asiointia sivutakseni huomautan, että ainakin meidän Jyväskylässä ja täällä ydinkeskustassa, jossa itse asustelemme, jalkakäytävät ja kevyen liikenteen väylät ovat rajatun kokoisia. Tielläliikkujia kuitenkin on ja piisaa. Vähintä, mitä itse kukin voi tehdä, on kävellä tien reunassa eikä esimerkiksi a) seilata puolelta toiselle tarkastellessaan puutarhaistutusten väriloistoa tai b) tallustella keskellä kulkuväylää kuin Euroopan omistaja.

Mikäli saavuttaa verkkaisemmin taivaltavan tienkäyttäjän ja kokee asiakseen ohittaa hänet, on vähintä, mitä voi tehdä, kurkistaa olkansa yli, josko takaa olisi tulossa esimerkiksi vielä vinhempaa vauhtia kulkeva pyöräilijä. Polkupyörä/-pyöräilijä ei ole toki mikään luotijuna, mutta senkin ohjaksissa reaktioaika on olennaisesti pienempi, mikäli joku haahuilija päättää steppailla eteen.

Tässä oli nyt muutamia esimerkkejä toimintamalleista, joilla saavutamme kokonaisena kansakuntana todennäköisesti eilistä paremman huomisen. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin kuuntelen kappaleen Finlanders - Hasta Manana, ABBA-cover siis kyseessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.